Trial&RR&Jäärata
Trial-tuloksia Ruotsista
Kopio Kymäläisen sivustolta:
Jukka Myöhänen sähkötti Timon ja Mikon kisasta:
Myöhänen ja Mäkelä puolustamassa Suomen värejä Ruotsin Mestaruus Trialissa
Lauantaina Sotenäsissä ajetussa kauden toisessa Ruotsinmestaruus Trialkisassa olivat paikalla myös Vammalan Moottorikerhon Timo Myöhänen ja Jämsän-Seudun Moottorikerhon Mikko Mäkelä. Myöhänen ajoi JSM-luokkaa ja Mäkelä USM-luokkaa. Kisa oli hyvin vaativa molemmille nuorille poikkeuksellisen liukkauden vuoksi. Kisajaksot oli tehty ajatellen kuivaa keliä.. mitä kisapäivänä kuitenkaan ei ollut.
Myöhänen sijoittui luokassaan toiseksi ja siten johtaa edelleen sarjaa.
"Tämä on niitä päiviä ,joista ei paljon jää jälkipolville muisteltavaa. Ajo ei kulkenut alkuunkaan ja paljon syntyi poikkeuksellisen alokasmaisia virheitä... no onneksi sarjajohto kuitenkin säilyi... ei ollut helppoa toisillakaan" Kommentoi Timo kisan jälkeen.
Mäkelän ajo kulki välillä varsin mallikkaasti, mutta toisaalta päivään mahtui lievää epäonnistumista. Myös Mäkelää yllättävä liukkaus häiritsi. Mäkelän kisan pisteet veivät hänet viidennelle sijalle. Sarjassa hän on nyt kahden ajetun kisan jälkeen neljäs. "Onhan tällainen liukastelupäivä vähän turhauttava, mutta toisaalta kisakokemus ulkomailla kasvoi ja tästä on hyvä jatkaa taistelua USM-luokan palkintopaikoista" kertoi Mikko.
http://www.svemoresultat.se/resultat99/trial/usm.html
TRIAL
Moottorikerhon Trial toiminnan yhteyshenkilönä on Pekka Mäkelä puh. 040-515 5242
JSMK:lla on loistavat harjoittelumahdollisuudet lajiin, uudet kuljettajat ovat tervetulleita toimintaan.
Lisätietoa lajista ja kilpailuista www.finntrial.fi ja http://www.kymalainen.net/
ROAD RACING
Road Racingia ajaa tällä hetkellä JSMK:n edustajana Pauli Pekkanen. Pauli ajaa pääasiassa muualla kuin Suomessa. Lajista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Huolto-Kaksikkoon.

